350 g palvikinkkua
1 pkt pekonia (10 pekonisiivua)
3 dl Alpro soya jugurttia (tai kermaviiliä)
1/2 tl chilijauhetta
1 tl mustapippuria
1 1/2 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1 tl paprikajauhetta
1 kynsi valkosipulia tai 1 tl valkosipulirouhetta
Paista pekoni ja kuutioi kinkku. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja jätä jääkaappiin hetkeksi "tekeytymään".
Lohitäyte:
n. 300 g savulohta (kypsää)
tuoretta tilliä
2,5 dl Alpro soya jugurttia (tai kermaviiliä)
1 1/2 tl sitruunapippuria
1 tai 1 1/2 tl suolaa kalan suolaisuudesta riippuen
Murenna lohi kulhoon ensin. Leikkaa sen jälkeen tilli reiluina paloina joukkoon ja sekoita. Lisää loput mausteet ja laita jääkaappiin tekeytymään.
Käytimme uuniperunana rosamunda-lajiketta. Perunat kääritään folioon ja laitetaan joko uunin ritilälle tai uunipellillä 200-asteiseen uuniin väh. 1,5 tunniksi (paistoaika voi vaihdella erikokoisilla perunoilla). Kuori varovasti folio kuuman perunan päältä ja halkaise peruna 4 lohkoon. Lisää täytettä makusi mukaan ja tee seuraksi salaatti (esim. rucolaa, tomaattia, kurkkua, ananasta ja oliiviöljyä). Kokin lempiväline uuniperunan syömiseen on lusikka :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti